Halusimme leipoa jotain nopeaa ja hyvää pienellä vaivalla. Testiin päätyi YouTubessa oleva resepti, jossa Robbe valmistaa viiden raaka-aineen Nutellakeksejä. Videossa mainostettiin Nutellakeksien tekemisen helppoutta ja nopeutta.
Resepti
1 purkki Nutellaa
1 ¾ dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 kananmuna
n. 1 dl valkosuklaahippuja
Lusikoi Nutella kulhoon. Lisää vehnäjauhot, sooda, kananmunat ja valkosuklaahiput. Sekoita kaikki raaka-aineet keskenään. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Taikinan voi laittaa jääkaappiin uunin lämpenemisen ajaksi. Pyörittele taikinasta noin 6-10 palloa ja asettele ne uunipellille leivinpaperin päälle. Paista uunin keskitasolla 10 minuuttia.
Loppupäätelmät
Videosta ei selvinnyt tarkalleen Nutellapurkin koko.. Valmistimme keksit 200 gramman purkista ja taikinan koostumus oli hyvä, joten ilmeisesti tämä määrä oli oikea.
Teimme muutamia muokkauksia reseptiin, koska meillä ei ollut käytettävinä täysin samoja raaka-aineita. Ruokasoodan tilalta käytimme leivinjauhetta, jota laitoimme noin 1-1,5 teelusikallista. Valmiita valkosuklaahippuja ei ollut, joten pilkoimme valkosuklaalevystä pieniä paloja ja näinkin onnistui hyvin.
Seuraavalla kerralla aiomme paistaa uunit hiukan matalammalla lämmöllä, koska keksit tummuivat hiukan liikaa pohjasta. Tämä toki saattaa olla uunikohtaista, mutta se selviää testaamalla.
Keksit ovat niin hyviä, että kannattaa tehdä suosiolla kaksinkertainen määrä, jos syöjiä on useampi. Keksien tekeminen oli todellakin helppoa ja nopeaa. Näitä keksejä onnistuu tehdä myös perheen pienimpien kanssa.Kannattaa ehdottomasti testata tätä reseptiä!